Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut
11:46 AMEn arvannut murhaajaa, en ollut edes lähelläkään omassa veikkauksessani. Olinko pettynyt? En todellakaan. Eikä yksikään pelastunut on yksi parhaista mysteeritarinoista joita olen ... lukenut (kokemukseni mysteeritarinoista perustuvat BBC:n Sherlock -tv-sarjaan sekä Hercule Poirot -tv-sarjaan)
Olin varautunut että kyseessä olisi ollut Hercule Poirot -romaani, johon useimmiten Agatha Christien yhdistän, mutta ilokseni huomasin että kyseessä oli kirjailijan muusta tuotannosta eroava teos jossa varsinaista salapoliisia ei ole. Lukijan annettiin seurata tapahtumia vierestä, eri henkilöiden näkökulmasta. Mysteerin selvitystä ei helpotettu erillisen toimijan puolesta, joskin saarella olevat henkilöt pohtivat mahdollista murhaajaa kuin erillinen toimija olisi tehnyt. Tässä on kuitenkin se ero erilliseen toimijaan, että kun mukana on Hercule Poirot, niin voidaan varma hän ei ole tekijä ja puhuu vain totta. Eikä yksikään pelastunut -kirjassa taasen päähenkilöiden pohtiessa mahdollista murhaa ei voida olla koskaan varmoja että puhuvatko kaikki totta, vai johdattaako joku henkilöistä mahdollisesti muita tahallaan harhaan.
Tavallaan astun nyt kuoppaan yrittäessäni purkaa ja arvostella tätä klassikkoromaania. Aiemmat lukemani ovat olleet teoksia joita en normaalisti avaisi. Agatha Christien osalla tiesin kuitenkin mitä voisin odottaa. Olen vuosien saatossa seurannut David Suchetin tähdittämää Hercule Poirot -sarjaa ja tiesin että mitä suurin piirtein odottaa. Tässä kirjassa ei ole mitään suurempaa, erikseen tajuttavaa merkitystä. Tarina on puhdasta mysteerin ratkontaa ja nuoremmalle sukupolvelle lähimmäksi tätä pääsee Cluedo -lautapeli ja tästä tehty hyvin elokuvaversio joka parodioi koko genreä kolmella vaihtoehtoisella lopullaan. Cluedo -lautapelin ensimmäinen versio ilmestyi vuonna 1944 ja vaikkakin tarina jakaa hyvin paljon yhtäläisyyksiä Christien tarinaan, ei Cluedo virallisesti perustu kirjan tarinaan. Aika sotien välillä, kuten Eikä yksikään pelastunut -kirjan esipuhe kertoo, oli erilaisten salapoliisi -ja mysteeritarinoiden kulta-aikaa. Eikä yksikään pelastunut -kirjan lukeneille, mutta Clue/Cluedo -elokuvan ohittaneille suosittelenkin elokuvan katsomista (tekstiä kirjoittaessani elokuva on vielä nähtävissä Suomen Netflixissä) jo pelkästään Tim Curryn näyttelijäsuorituksen takia ja elokuvalla on pienimuotoinen kulttiasema.
No mitä itse kirjaan tulee? Löysinkö kirjasta mitään huonoa? Tarinan päähenkilöt olivat hyvin yksiulotteisia, mutta tarinan kannalta tämä ei ollut tärkeätä. En olettanutkaan että vajaassa 300 sivussa pystyttäisiin murhaamaan kymmenen henkilöä ja antamaan heille lihaa luiden päälle. Eikä tämä ole tarkoitustaan. Tämä on helppoa luettavaa ensikertalaiselle joka rupeaa lukemaan kirjoja internetin "100 kirjaa jotka jokaisen tulisi lukea" -listojen perusteella ja yrittää ymmärtää mistä on jäänyt paitsi. Murhaajan motiivi sentään kerrottiin, joskin pikkutarkkuuteen tarttuva henkilö ulkoinen henkilö (lue: minä) olisi saattanut huomata murhaajan jo aiemmin. En ole lukenut kirja-arvosteluja ja en ajattelut tehdä näin jatkossakaan, mutta voisin kuvitella että moni mysteeritarinoiden lukija ajattelee mitä itse olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa. Myönnettäköön että kirjaa lukiessani en miettinyt asiaa, vaan antauduin kirjan tarinan vietäväksi. Jälkikäteen ajateltuna oma toimintamallini olisi ollut hyvin erilainen. Tiedättehän skenaarion kauhuelokuvista, jossa seuraat vierestä jossa päähenkilö tekee juuri niinkuin ei kannattaisi. Tätä ennen miettinyt vasta kuin puolituntia kirjan luettuani. Tarina oli hyvin vetävä ja oli kuin olisin noin parin tunnin ajan seurannut hyvää elokuvaa.
Oliko murhaajan motiivi mielestäni uskottava? Eeh.. miten asian nyt ilmaisi. Ollaan hyvin harmailla vesillä minun moraalikäsityksessäni. Osa minusta ymmärtää teon motiivin, mutta rationaalinen osa minussa tahtoi sanoa "Et sä nyt voi tehdä". Toisaalta sitä vartenhan näitä kirjoja kirjoitetaan, mietitään asioita mitä jokainen tekisi vastaavassa tilanteessa.
Oliko kirjassa ketään kiinnostavia hahmoja? Ei. Kuten sanottua, kirjan päähenkilöt olivat hyvin yksiulotteisia. Tässä tarinassa oli hyvin huono lähteä sporttaamaan ketään, koska kaikista kerrottiin saman verran taustatietoa sille tasolle että itselleni oli aivan sama kuka oli murhaaja ja kuka selviytyisi.
Vajaasta kolmesta sadasta sivusta on paha sanoa yhtään enempää vertailukohtien puuttuessa, joten hypätään suoraan kouluarvosanoihin. Jos "Kaikki se valo jota emme näe" on 10/10, niin mikä on tämän arvosana kirjan ollessa oikeasti hyvä. Mysteerikertomuksena 10/10, mutta kirjallisuuden klassikkona ... 7/10.
Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (WSOY, 2014. 299 sivua. Alkuteos And Then There Were None, 1939. Suomentanut ja tarkastanut Helka Varho.)
0 comments