Hyppään kirjoituksissani suoraan viimeisimpään luettuun teokseen, juuri päätökseen saatuun Dostojevksin Rikoksen ja rangaistukseen. Aivan ensimmäiseksi täytyy sanoa että, jos lähdette lukemaan teosta, hankkikaa siitä ajan mukainen, mieluiten Olli Kuukasjärven Otavalle 2008 tehty uusi suomennos luettavaksenne. Bon -brändin alla julkaistava pokkariteos voi huokuttaa hinnallaan, mutta J.A. Hollon käännös yhdessä kirjan käyttämän fontin sekä rivivälin kanssa on yhtä tuskaa lukemisinnolle ja silmille.
No mitä itse teokseen tulee, niin ensimmäisenä suurta hämmennystä aiheutti Dostojevksin tapa käyttää kirjan henkilöistä kahta, välillä kolmeakin nimeä. Miten? Käyttämällä venäjänkielistä tapaa antaa henkilöille etunimi, sukunimi ja isännimeä. Esimerkiksi Lauri Juhanpoika Virtanen sisältää nämä kaikki. Näiden nimien lisäksi osasta henkilöistä käytettiin lyhennettä, eräänlaista lempinimeä. Jouduin kaivamaan Wikipediasta erillisen taulukon kirjan alkupuolella päästäkseni jyvälle tästä sekamelskasta, koska nimiä vaihdettiin lennossa ja välillä ihmettelinkin että onko tarinaan tuotu uusi henkilö kun tarinan alkupuolella esiteltyä Razumikhiniä ruvettiin yllättäen puhuttelemaan Dmitry Prokfyichiksi.
Päästyäni tästä yli, osasin jo yhdistää kuka oli kukin, vaikkakin tämä vaati aina välillä muistelua. Olin tätä ennen lukenut juuri Mihail Bulgagovin Saatana saapuu Moskovaan teoksen joten kurjuus ja venäläinen elämäntyyli oli jotenkin minulle jo tuttua. Bulgagovin sata vuotta uudempaan teokseen verrattuna elämän tyyli oli kuitenkin jotain täysin uutta minulle. Rahan arvo yllätti minut ensimmäisenä, en vain kyennyt ymmärtämään miten köyhyyteen ajautunut Raskolnikov tappeli panttaajaeukon kanssa kahdesta ja puolesta ruplasta.
Ei muutakuin selvittämään sitten.
Markan ollessa vuonna 1860 sidottu ruplan arvoon, yhden markan olleen 1/4 silloisen ruplan arvosta, pystyin laskemaan ruplan arvon nykyeuroon. Vuoden 1860 markka vastaa nykypäivänä noin 4,9 euroa Tilastokeskuksen rahanarvonkerroin taulukon mukaan. Näin ollen rahasummat vastasivat pitkälti nykyeuron arvoa ja vuonna 1860 tuo vastasi myös suoraan ruplissa pietarilaisen työmaatekijän päiväpalkkaa ja saman selvityksen mukaan 5.5 ruplalla pystyi hankkimaan peräti 16 kiloa lihaa.
Noniin, nyt tiedämme miksi kaikki tappelevat rahasta ja ymmärrän nyt hieman paremmin Raskolnikovin toissijaista motiivia murhata panttaajaeukko.
Kieliasu tai pikemminkin Dostojevskin tapa käydä keskusteluja oli toinen vaikea kohta minulle. Oli kuin kaikki keskustelut olisivat täyttä tajunnanvirtaa, ilman järkevää kiinnekohtaa. Usein keskusteluissa törmäsi harvinaisen ärsyttävään tapaan viljellä jatkuvasti kolme pistettä ilmaisemaan henkilön tapaa miettiä ja katkoa lauseitaan esimerkiksi näin "-- Hyvästi, Rodion. Tiedätkö, veikkonen . . . oli aika . . . mutta olkoon, hyvästi nyt . . . niin katsos, oli aika . . . No, jää hyvästi!". Yritä tuollaisessa sitten pysyä mukana, kun tätä tapahtuu jatkuvasti. Keskusteluja ja erilaisia päähenkilöiden sisäisiä mietintöjä Rikos ja rangaistus on täynnä, onhan kyseessä romaani joka käsittelee moraalisia ongelmia.
Vaikeat ja hämmentävät kohdat pistäen sivuun, mikä oli itse kirjan tarina? Wikipedian lyhyen juonikuvauksen mukaan "Rikoksessa ja rangaistuksessa nuori ylioppilas Raskolnikov tekee rikoksen 1800-luvun Pietarissa: murhaa koronkiskojaeukon ja tämän paikalle sattuneen sisaren. Hän ei tee murhaa niinkään ryöstöaikeissa vaan kokeillakseen ja todistaakseen itselleen olevansa moraalisesti valioihminen. Ryöstösaaliilla hän pystyisi tekemään hyviä tekoja, jotka hyvittäisivät murhan. Kirja kuvaa teon henkisiä ja fyysisiä vaikutuksia Raskolnikoviin.". Puretaan tämä osiin, mitä tämä tarkoittaa henkilölle joka on tottunut seuraamaan mainstream -valtamediaa?
Kuka luetaan Raskolnikovin mukaan valioihmisiin? Napoleon Bonaparte. Kirjan tarinassa Raskolnikovilla on teoria, jossa ihmiset jaetaan kahteen kategoriaan, kärjistettynä ihmismassaan ja henkilöihin joilla on oikeutus tehdä merkittäviä asioita suuremman hyvän vuoksi. Esimerkiksi sir Isaac Newton olisi ollut oikeutettu murhaamaan kaikki henkilöt joiden mukaan hänen painovoimalakinsa ei olisi totta. Samalla perusteella Raskolnikov haluaa todistella itselleen olevansa muita parempi, vähintäänkin selvittää että painiiko hän samassa sarjassa maailmanhistorian merkittävien henkilöiden kanssa. Kirjassa tätä käsitellään muutaman kerran esimerkkien kautta, mutta teoria useimmiten teilataan liian julmana. Luettuna tämä oli kiinnostavimpia osia kirjasta sillä kuten aiemmin sanottu kirja myös kuvaa Raskolnikovin henkistä ja fyysistä kehittymistä.Voi veljet että kuumeisen ja hourailevan päähenkilön seuraaminen voi olla raskasta. Ymmärrän että tässä yritetään näyttää päähenkilön tunnontuskia konkreettisella tavalla tai vaihtoehtoisesti en ymmärrä ja oli vain vähintäänkin normaalia 1800 -luvun Venäjällä että jokainen oli vähintään kuumeessa kerran viikossa. Sen lisäksi että Raskolnikov paljastaa lähestulkoon tekonsa houreillessaan kuumeessa, niin tämän seuraaminen on hyvin raskasta. Päähenkilö ei halua kuin A) nukkua B) olla keskustelematta kenellekään C) tiuskia muille. Olisin sanonut että kyseessä on kunnon teiniangsti kyseessä, mutta nähtävästi ikää herralla on kuitenkin 24 vuotta lopun perusteella. Pidemmän päälle toivoo että kirja siirtyi pois muihin kirjan päähenkilöihin, Raskolnikovin ystävään Razumikhiniin tai hänen siskoaansa (Dunja) jahtaavaan Lužiniin.
Tekeekö Raskolnikov mitään sitten ryöstösaaliillaan? Ei. Odotin pitkään että hän olisi palannut ryöstösaaliin luo olisi auttanut selkeästi hädässä olevia ystäviään ja koko ajatus siitä että on oikeutettu murhaamaan ihmisiä auttaakseen muita olisi tehnyt jotenkin järkeä. Sen sijaan suurimman osan kirjasta Raskolnikov tuskailee että milloin kukakin on päässyt perille hänen teoistaan ja vuoroin eri henkilöt tulevat hänen luokseen tuskailemaan miten hän on kipeänä ja ei halua seuraa. Näin nykypäivänä tuntuu hassulta kirjan tapa käsitellä sairautta. Jokainen joka puhuu suoraan tai hieman sekavia on automaattisesti kipeä ja ryypyn tarpeessa.
Kuten jo voi arvostelun sävystä huomata, kirja ei ollut sellainen mitä kuvittelin. Tiesin ryhtyväni johonkin sellaiseen suoritukseen joka ei ole minulle ominta. Psykologia ei ole ollut koskaan vahvuuteni ja tästä kirjasta saakin varmaan paljon enemmän irti kun osaa tulkita paremmin päähenkilön sisäistä tuskaa. Elättelin toivoa isommasta juonen kaaresta ja salapoliisiromaanista, mutta todellisuus oli minulle enemmänkin sarja irrallisia kohtauksia. Tämä myös selittäneen miksi kirjasta on tehty useampi näytelmäversio. Lavastusta ei paljoa tarvitse ja suurin osa jännitteestä perustuu henkilöiden väliseen kemiaan. Kouluarvosanaksi antaisin 6/10. Tämä siis henkilölle joka tietää paremmin että Jaffa voi olla myös rotu ja on hyvin tyytymätön kuullessaan että RDA aiotaan korvata nuoremmalla versiolla.
Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus (Karisto, 2013, 16. painos. 516 sivua. Alkuteos Prestuplenije i nakazanije, 1866. Suomentanut M. Vuori. Täydellisen kielentarkistuksen v. 1985-1986 suorittanut Lea Pyykkö.)
